Kunnon Olympialaiset liikuttivat yrityksiä Harjulla

(1)JKU:n torstaina järjestämä liikuntapäivä, Kunnon Olympialaiset, kokosi keskisuomalaisia yrityksiä yleisurheilemaan aurinkoiselle Harjulle.

Leikkimieliseen 4-otteluun otti osaa 44 henkilöä. He pääsivät ottamaan mittaa toisistaan 100 metrin pyrähdyksessä, pituudessa, kuulassa sekä 800 metrillä. Näistä lajeista laskettuja ottelupisteitä keräsi eniten Heikki Vierimaa EnergiaKolmiosta, 2017 pistettä, millä hän piti tiukasti takanaan Toni Takalan (K-S Liitto) ja Lauri Sillanpään (Rakennusliike Seiska). 4-ottelun voittanut Vierimaa kiiti satasen 13,13 sekunnissa, hyppäsi pituutta 5,08 metriä ja työnsi kuulaa 11,63 metriä. Ottelun päättänyt 800 metriä kulki Vierimaalta ajassa 2.27,93.

Naisten 4-ottelusta parhaiten suoriutui Anna-Mari Heino. Heino keräsi 854 pistettä tehtailtuaan seuraavanlaisen sarjan: 16,02s, 3,22m, 7,64m ja 3.07,82. Tiukassa kisassa seuraavaksi sijoittuivat Jaana Teriö (848p) ja Eija Broman (840p).

Tämän lisäksi tarjolla oli kuntoilusarja, johon osallistujat pääsivät suorittamaan UKK-kävelytestin sekä ottamaan osaa JKU:n ammattilaisten johtamiin keihään, pituuden ja pikajuoksun lajiopetukseen.

Päivän päätti yritysten välinen 6×60 metrin sukkulaviesti. Voittajaksi kruunattiin AvainFacta ennen EnergiaKolmion 1-joukkuetta niukasti 2 sadasosan erolla. Kolmanneksi ehti Rakennusliike Seiskan kuusikko.

Historian ensimmäisiin Kunnon Olympialaisiin ilmoittautui yhteensä reilut sata osanottajaa kahdeksasta yrityksestä. JKU toivoo, että tapahtumasta muodostuisi jatkossa monivuotinen perinne.

TULOKSET

VALOKUVIA