Valmennusryhmät 2008 - 2009

JKU:n 10-17v valmennusryhmissä on syksyllä 2008 yhteensä n. 100 urheilijaa kahdeksassa eri ryhmässä. Lisäksi pyrimme muodostamaan ainakin yhden uuden ryhmän tulevan syksyn ja talven aikana 10-11 vuotiaille. Vanhimmat valmennusryhmäläiset ovat jo saavuttaneet menestystä nuorten SM-kilpailuissa, ja nuoremmat rohmusivat viime kesällä runsaasti mitaleita Keski-Suomen sisulisäkisoissa. Kokonaisuudessaan valmennusryhmien hyvää panosta kuvasi 6. sija valtakunnallisessa Vattenfall-seuracupin finaalissa Porvoossa. Myös Tampere Junior Indoor Gamesista sekä Finlandia Junior Gamesista JKU:n valmennusryhmäläiset saavuttivat useita mitaleita.

Vaikka menestys olikin kaudella 2008 hyvää, pyrimme totta kai kehittämään toimintaamme vielä paremmaksi. Uusien valmentajien etsiminen, valmentajien kehittyminen ja sitä kautta entistäkin tehokkaampien ja kehittävämpien harjoitusten luominen ovat tekijöitä joihin pyrimme JKU:ssa keskittymään entistä enemmän. Haluamme tarjota kaikille valmennusryhmäläisille mahdollisuuden nauttia yleisurheiluharjoittelusta, kokea suuria elämyksiä urheilun parissa, ja ennen kaikkea kehittyä mahdollisimman hyviksi urheilijoiksi.

Ryhmät vuoden 2009 ikäluokan mukaan syksyllä 2008

16-18v tyttöjen ja poikien ryhmä:

Sanna-Kaisa Kuronen ja Hanna Fredrikson

15-16v tyttöjen ryhmä:

Kari Kallio

14-16v tyttöjen ja poikien ryhmä:

Timo Haikarainen

15-17v kestävyysjuoksuryhmä ja 12-14v juoksukouluryhmä:

Antti Leskinen

12-14v poikien ryhmä:

Antti Mero, Tea Lempinen ja Hanna-Maari Latvala

13-14v tyttöjen ryhmä:

Olli-Pekka Mykkänen ja Sonja Ikonen

11-12v tyttöjen ja poikien ryhmä:

Jarkko Toivola

10-11v tyttöjen ryhmä:

Katriina Välimäki ja Elviira Välimäki

Lisäksi valmennusryhmien urheilijoille pitää seiväsharjoituksia Massimo diBella ja keihäsharjoituksia Riku Valleala.

Jos haluat mukaan ryhmiin, ota yhteyttä JKU:n valmennuspäällikkö Antti Leskiseen (040-8324281, antti.leskinen@jku.fi)

Valmennusryhmämaksut

Kuukausittaiset maksut vuoden 2009 ikäluokan mukaan. Maksut laskutetaan JKU:n toimistolta kolme kertaa vuodessa lokakuussa, helmikuussa ja kesäkuussa. Syyskuusta ei peritä maksua.

10-13v

kerran viikossa35€
kaksi kertaa viikossa40€
kolme kertaa viikossa45€
neljä kertaa viikossa50€

14-15v

kerran viikossa40€
kaksi kertaa viikossa45€
kolme kertaa viikossa50€
neljä kertaa viikossa55€
viisi kertaa viikossa60€

16-19 v

1-3 kertaa viikossa50€
4-6 kertaa viikossa60€

Sisaralennus 5€ / kuukausi

Maksut sisältävät

Lisäharjoitukset

Aerobinen huoltava harjoitus sunnuntaisin syksyllä loka- ja marraskuissa sekä keväällä maalis- ja huhtikuissa. Ensimmäinen harjoitus pidetään 5.10. klo 11.00 Laajavuoressa, kokoontuminen Laajarin parkkipaikalla. Valmentajina vaihtelevat useat valmennusryhmien valmentajat.

Mahdollisuus osallistua telinevoimisteluun lauantaisin hintaan 5 euroa/kerta. Ensimmäinen harjoitus on 11.10. Nuoremmat (99-96) harjoittelevat klo 10 – 11 ja vanhemmat klo 11-12.

Leirit + testit

Testipäivät loka-marraskuussa, tammikuussa ja toukokuussa. Testeinä ovat lentävä 20m, 5-loikka ja 1000 m. Ensimmäiset testit alustavasti lauantaina 8.11. Hipposhallissa. Tarkemmat tiedot testeistä lähetetään myöhemmin sähköpostilla.

Yhden päivän leirit Hipposhallissa tai muussa vastaavassa paikassa 10–15-vuotiaille marraskuussa, tammi-helmikuussa, huhtikuussa ja kesäkuussa. Ensimmäinen leiri alustavasti 29.11. Hipposhallissa. Tarkemmat tiedot leireistä lähetetään myöhemmin sähköpostilla.

Vanhemmille valmennusryhmäläisille (16-19v) eri lajien huippuvalmentajien pitämiä harjoituksia, esim. laji-illat yms.

Osanottomaksut JKU:n järjestämiin kisoihin

Heittocup ja juoksucup sisältävät moukarin ja kiekon lajipäivät toukokuussa Viitaniemessä (sisältäen kilpailut), kuulantyönnön ja pikamatkan kilpailut toukokuussa Harjulla sekä aitajuoksun ja keihään kilpailut kesäkuussa Harjulla.

Muut kuin JKU:n järjestämät kisat

SM-viestien majoitukset maksetaan kaikille. Muissa SM-kisoissa seura maksaa majoitukset A-luokan urheilijoille tai ilman A-luokkaa 12-parhaan joukkoon sijoittuville omaa kilpailua / kilpailuja edeltäville öille seuran varaamissa majoituspaikoissa. SM-maastoissa majoitus maksetaan 24 parhaan joukkoon sijoittuneille.

Alennetut hinnat yhteistyökumppaneiden tuotteista ja hinnoista