Uutiset
2006 -internetsivut ovat avattu
Kansainvälinen Ultramoniotteluliitto (IAUM) myönsi vuoden 2007 MM-kilpailuiden järjestämisoikeuden JKU:lle. Kilpailut järjestetään syyskuussa , joko 8.-9.9. tai 15.-16.9.. Sekä monipuolisuutta, että erityisesti kestävyyttä vaativan 20-ottelun lajiohjelmaan sisältyvät kaikki yleisurheilun olympiaohjelmaan kuuluvat henkilökohtaiset stadionlajit täydennettynä 3000 metrin juoksulla ja 200 metrin aitajuoksulla. Vuoden 2005 MM-kilpailut järjestettiin USA:ssa 7.-8.10. ja ensi vuonna kisaillaan Australian Bendigossa lokakuun 14.-15. päivinä. Ensi vuoden EM-kilpailut järjestetään heinäkuussa Saksan Scheesselissä. Kansainvälinen liitto on perustettu vuonna 2003 ja nykyinen puheenjohtaja on USAlainen Brant Tolsma. Liiton sivut löytyvät osoitteesta : www.dmultis.org
Torstaina 15.9. ei ole urheilukerhoja ja -kouluja. Ensi viikolla toiminta jatkuu normaalisti.
Kilpailutuloksia:
Suomi-Ruotsi-Viro maaottelu, Turku 28.-29.5. Sami Itani oli mukana Suomen voitokkaassa maajoukkueessa ottellen tasaisen varman ottelun saavuttaen pistemäärän 7049. Tulos ylittää reilusti EM19 tulosrajan 6850.
SM-maastot 14.-15.5.2005. Juha Puttonen voitti ylivoimaisesti M22-sarjan suomen mestaruuden. M19-sarjassa kolmikko Ville Rossi, Jaakko Nieminen ja Anssi Puttonen ottivat hienosti joukkuehopeaa. Mitalisteista Villeä lukuunottamatta kaikki ovat Antero Liukkosen valmennuksessa.
Kansainvälinen ottelukilpailu, Saló Italia 7.-8.5.2005. Sami Itani taisteli flunssasta huolimatta ottelun läpi pistein 6638. Parannettavaa jäi erityisesti kiekossa, jossa niukasti yliastuttu oli lentänyt 4 metriä pidemmälle sekä päätöslajeissa keihäässä ja 1500 metrillä. Sami oli kuitenkin paras suomalainen miesottelija, vaikka ikää miehellä on vasta 18 vuotta.
Pm-maastot, Muurame: Juha Puttonen (M) ja Tommi Liikanen (M17) voittivat pm-kultaa omissa sarjoissaan ja Ville Rossi sijoittui M19 sarjassa hopealle.
SM-Maraton: Markku Kalliokoski sijoittui hienosti kahdeksanneksi Helsingin MM-reitillä juostussa kilpailussa. Markun aika oli 2:38,21.
Pm-maantie: JKU:laiset osallistuivat pm-maantiejuoksuihin kolmen miehen voimin. Voittoon ylsivät Juha Puttonen miesten kilpailussa ja Tommi Liikanen sarjassa M17. Ville Rossi pyyhälsi sarjassa M19 toiseksi.
Tuomarikoulutusta: Tarjolla kakkostason (tuomari) ja kolmostason (lajijohtaja) koulutusta. Koulutus tapahtuu Voionmaan Lukiolla tiistaisin 24.5 ja 31.5 klo 17.00 alkaen. Ilmoittaudu 19.5 mennessä Esa Kaihlajärvelle p.044-5703875 tai toimisto@jku.fi
SM-maantie, Hämeenlinna 02.04.2005: JKU:n kestävyysjuoksijat osallistuivat kuuden miehen voimin maantiejuoksun SM-kisoihin. Miesten puolimaratomilla Markku Kalliokoski jakoi voimansa hyvin ja oli 27. ajalla 1.13,40. M19 10 km kilpailussa Ville Rossi sijoittui 9. sijalle ajalla 35.49, Terho Jussinoja oli 14. ajalla 37.25. Parhaasta keskisuomalaissijoituksesta vastasi Tommi Liikanen M17 sarjan 5. sijalla. Tasaisella reitillä aika oli 35.25.
Keihään hallimestaruuskilpailut, Tampere 6.3.2005. Ville Jääskeläinen heitti keihästä hienosti pronssille M17-sarjassa tuloksella 62.73.
TJIG, Tampere 5.-6.3: JKU:n huippulahjakkuus Emmi Mäkinen hyppäsi pituudessa uuden 12-vuotiaiden ikäkausiennätyksen 520. Emmi voitti tässä junioreiden kovimmassa hallikilpailussa pituuden lisäksi 60m js 60m aitajuoksun. Muutenkin JKU:laiset urheilivat kisoissa hienosti. Tulokset löydät täältä TJIG
HALLI-SM M/N 17-22, JKL 26-27.2.2005: JKU:lle 4 pronssia kotikisoista. Mitalin arvoisesti urheilivat Anne Mero 60m aitajuoksussa (8,91), Sami Itani korkeudessa (206), Emma Kunnari 400 metrillä (58,92) ja Minna Laukka 200 metrillä (25,87). Tulokset
HALLI-SM, Turku 19-20.2.2005: Osku Torro saavutti hienosti hopeaa korkeushypyssä tuloksella 214. Vahvaa korkeuspanosta täydensivät Antti Kinnunen (5. 210) ja Sami Itani (11. 201). Pituushypyssä Mikko Mensala oli kahdeksas ja miesten 4xkierroksen viestissä joukkue Mikko Mensala-Jukka Mononen-Severi Vesterinen-Matias Kukkonen sijoittui viidenneksi.
JKU puristi hopealle seuraottelussa Seuran nuoret sijoittuivat toiseksi perinteisessä alle 15-vuotiaiden seuraottelussa loppiaispäivänä Hipposhallissa. Tässä kolmen ikäluokan (11, 13 ja 15v) ja kolmen seuran kilpailussa Kenttäurheilijoilla oli vastassaan kaksi valtakunnan kärkitason seuraa; Oulun Pyrintö ja Tampereen Pyrintö. JKU piti pitkään kolmatta sijaa hallussaan, mutta ottelun lopussa käydyt viestit nostivat isännät ohi Oulun. Tampere karkasi jo ennen viestejä ykköseksi. Parhaiten onnistuivat JKU:n 15-vuotiaat pojat, jotka kahden kaksoisvoiton (pituus ja 200m) lisäksi voittivat myös 4 x 200m:n viestin.
KEVÄÄN 2005 URHEILUKOULUT (8-15v) JA URHEILUKERHOT (3-7v) ovat käynnissä. Lisätietoja p. 218031 tai toimisto@jku.fi / miska.viiri@kolumbus.fi
SM-kisatuloksia, kesä 2004:
SM17: JKU:n tytöt urheilivat loistavasti 17-v. SM-kisoissa. Kolme naisenalkua kahmi mitaleita yhteensä viisi kappaletta, joka tarkoitti pisteissä seuralle kolmatta tilaa näissä kisoissa. Minna Laukka kruunattiin kisojen pikajuoksukuningattareksi 100m ja 300m:n mestaruudella! Minna voitti ylivoimaisesti 300 metrin Suomen mestaruuden ajalla 38,02. Hän voitti juoksun 1,53 sekunnin erolla ja alitti samalla Johanna Mannisen vuonna 1995 Ähtärissä juokseman 17-vuotiaiden Suomen ennätyksen 38,83. Minnan aika sijoittuu naisten sarjan kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Edellä tällä matkalla on vain Euroopan mestari Riitta Salin, joka vuonna 1976 juoksi 37,48. 100 m:llä Minnan voittoaika oli 11,89. Anne Mero ja Eeva Niemelä voittivat helposti seipään joukkuemestaruuden ja he kruunasivat kilpailunsa henkilökohtaisen kilpailun Eevan hopealla ja Annen prossilla. Kummankin tulos oli 350.
SM14-15: JKU:n loistava SM-kisaviikonloppu huipentui 14-15 -vuotiaiden SM-kisoissa. Näissäkin kisoissa JKU sijoittui pistetilastossa kolmanneksi! Mitalistit:
P14 Juho Kaihlajärvi 1. 200m aj 27,58 ja 2. 80 m aj. 11.92
P14 Petteri Monni 3-loikka 2. 12.18 sekä hopeaa 3-loikan ja prossia pituuden joukkuekilpailussa yhdessä Jasper Rekolan kanssa
P15 Ville Jääskeläinen 2. keihäs 65,55 sekä kultaa kuulan joukkuekilpailussa yhdessä Henri Kuljun kanssa ja hopeaa keihään joukkuekilpailussa yhdessä Kari Oinosen kanssa
T14 Henriikka Virtanen 3. 800 m 2.22,39
SM22: Antti Kinnunen voitti korkeushypyssä kultaa tuloksella 203 ja Mikko Leinonen oli seitsemäs 800 m:llä.
SM19: Tuomas Liisanantti aitoi 400 m aidoissa pronssia ajalla 56,37.
KALEVAN KISAT: Jouni Haatainen runttasi itsensä neljänneksi miesten 800 m:llä ja Minna Laukka oli myös neljäs naisten 200m:llä ennätysajallaan 24,48s. Osku Torro oli korkeudessa viides tuloksella 214. Samalla tuloksella otettiin pronssia. Anne Mero sijoittui seipäässä mainioisti seitsemänneksi (350) ja Eeva Niemelä oli ennätystulostaan 350 sivuten kahdeksas.
Sami Itani otteli 19-v MM-kisoissa hienosti kuudenneksi pistein 7405 (11,32/-0,5 oe, 666/+0,9, 14,31 oe, 201, 51,85, 15,32/+0,4, 45,09, 410 oe, 58,20 oe, 4.44,44 oe).
Kesän viikkokisat on kisailtu. Tulokset löytyvät täältä Viikkokisat

