kirjoittanut 21.6.2010 11.53 Toimisto
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden juniorit menestyivät hienosti perjantaista sunnuntaihin käydyissä kansainvälisissä Finlandia Junior Games – kilpailuissa Helsingissä ja Espoossa. JKU:n 8-17-vuotiaat urheilijat saalistivat yhteensä 18 mitalia: 7 kultaa, 6 hopeaa ja 5 pronssia.
Perjantaina juostuissa viesteissä JKU saavutti kolme mitalia. P13 sarjan Topias Rannankari, Ilari Manninen, Julius Toivola ja Aaron Savolainen voittivat kultaa 4×60 m aitajuoksuviestissä. Hopealle ylsivät P15 4×100 m joukkue Miika Kiminkinen, Orash Schmid, Pauli Suomu, Joel Kelly sekä T15 4×80 m aitajuoksuviestin kvartetti Sini Toivola, Milla Siekkinen, Anni Halko ja Vilma Mainio.
Lauantaina ja sunnuntaina kilpailluissa yksilölajeissa mestaruuksiin ylsivät N17 sarjan Emmi Mäkinen pituudessa ja Petra Mäenpää kolmiloikassa. Lisäksi Mäkinen otti hopeaa 100 m aidoissa. T14 sarjan mitalirohmuna kunnostautui Vilma Mainio voittamalla pituuden (543) ja 300 m juoksun (42,21) sekä sijoittumalla toiseksi 80 m aidoissa (12,23). Oma ennätys olisi syntynyt joka lajissa, mutta pituudessa takana oli liikaa myötäistä tuulta. T8 sarjan Annika Ahonen voitti keihäänheiton ja otti pronssia katujuoksussa. Seipäässä T14 sarjan Anni Halko hyppäsi hopealle ennätyksellään 270. Noora Oksanen ponnisti pronssille T15 korkeudessa tuloksella 155.
Pojissa voittoon ylsi P13 sarjan Aaron Savolainen 60 m aidoissa. Samassa juoksussa Ilari Manninen oli kolmas. Hopean kanssa Jyväskylään palasivat Joel Kelly P14 100 maj sekä Julius Toivola P12 60 m. Pronssia pokkasi Miika Kiminkinen P15 sarjan 800 metrillä.
Tulokset
kirjoittanut 16.6.2010 12.26 Antti
Harjun urheilukentän remontin viivästymisen vuoksi pääsemme Harjulle ensimmäisen kerran vasta torstaina 8.7. Niinpä harjoituksia ei pidetä tiistaina 6.7. Harjulla kuten alunperin ilmoitettiin, vaan harjoitukset vielä Hipposhallissa maanantaina 5.7.
Lisäksi JJK:n siirtyneiden kotipelien takia maanantaiden 19.7. ja 26.7. harjoitukset Harjulla on siirretty seuraaville tiistaipäiville 20.7. ja 27.7.
Ensimmäiset seurakisat pidetään vielä Hipposhallissa torstaina 1.7. Toinen osakilpailu pidetään normaalisti Harjulla torstaina 8.7.
Kesän päivitetty harjoituskalenteri
Päivitetty seurakisaohjelma
kirjoittanut 10.58 markku.koistinen
JKU järjestää kesäkuun kisat (16.6) Vaajakoskella Harjun stadionin remontin vuoksi. Vaajakoskella on viimeksi järjestetty viralliset yleisurheilukilpailut 8 vuotta sitten, jolloin siellä järjestettiin nuorten pm-kilpailut. Vuonna 2000 Vaajakoski palveli veteraanien EM-kilpailujen toisena areenana Harjun ohella. Silloin kenttää myös ehostettiin pintapuolisesti. Varsinainen pinnoitus juoksuradoille ja suorituspaikoille on tehty kuitenkin jo 80-luvulla. Tekniikka, suorituspaikat ja välineistö joutuu nyt koetukselle ja kentän nykykunto tulee testattua. Lajit ja aikataulu löytyy kilpailut osiosta.
kirjoittanut 15.6.2010 15.44 Toimisto
Viime sunnuntaina käytiin Helsingissä Eläintarhan kentällä veteraanien SM-viestit. JKU:n saalis oli kerrassaan hieno. Kymmenen kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Eikä tässä vielä kaikki. Mitaleitten lisäksi tehtiin yhteensä viisi Suomen ennätystä. Varsinkin JKU:n naisjoukkueet juoksivat erinomaisesti. N 35 sarjassa oli JKU:lla kaksi joukkuetta mukana. Ykkösjoukkue nappasi peräti kolme kultaa ja yhden hopea ja teki kolme SE-tulosta. Kakkosjoukkue säesti hienosti ja otti kaksi pronssia. Naiset 30 v teki varmaa työtä ja otti kolme kultaa. Vastoin ennakkotietoja olivat JKU:n naiset sarjassa 50 v täysin ylivoimaisia. He voittivat kaikki neljä viestimatkaa ja tekivät lisäksi kaksi SE:tä. 40-vuotisten miesten joukkue saalisti hopeaa ja pronssin. M 45 sarjan miehet juoksivat kolme matkaa, mutta mitalit jäivät tällä kertaa muutaman metrin päähän.
Tulokset
kirjoittanut 14.6.2010 14.03 Toimisto
JKU:n urheilijat osallistuivat viikonloppuna aktiivisesti kisoihin ympäri maata, ja maan ulkopuolella. Omia ennätyksiä syntyi hienoon tahtiin, ja myös yksi uusi seuraennätys näki päivänvalon.
Henri Manninen juoksi Watfordissa uuden ennätyksensä 5000 metrin kisassa ajalla 14.14,4. Manninen sijoittui kilpailussa 13:nneksi. Kilpailun voitti Joensuun Katajan Matti Räsänen EM-rajan alittavalla tuloksella 13.42,6.
Juuli-Anna Tauren seitsen-otteli uuden ennätyksensä ja voittoon Hyvinkäällä pistein 4375. Yksittäisissä lajeissa ennätykset syntyivät myös 100 metrin aidoissa 15,03 ja keihäässä 27,25.
JKU:n kestävyysmiehet ottivat kaksoisvoiton Forssan suvi-illan 10 km juoksussa. Miika Takala voitti ajalla 31.53, Jaakko Nieminen oli toinen 32.07.
Uusi JKU:n seuraennätys syntyi Perniössä 100 km Suomi-Juoksussa. JKU:n Antti Korttinen juoksi uuden oman sekä JKU:n ennätyksen 10.16,49.
kirjoittanut 10.6.2010 12.06 markku.koistinen
Jyväskylän Kenttäurheilijoille myönnetty Nuorten Eliittikilpailu (ke 23.6.), joudutaan peruuttamaan Harjun Stadionin kenttäremontin takia. Kilpailulle ei myöskään löytynyt sopivaa varapäivää tai kilpailupaikkaa.
kirjoittanut 9.6.2010 12.33 Toimisto
JKU:n Osku Torro paransi korkeuden kotimaista kärkitulosta kahteen otteeseen parin päivän sisällä. Sunnuntaina Torro hyppäsi toiseksi Viersenin kansainvälisessä korkeuskisassa tuloksella 225, millä ylittyi myös Barcelonan EM-raja. Eilen tiistaina Torro voitti Puolassa, maan suurimmissa vuotuisissa yleisurheilukilpailuissa Varsovassa tuloksella 226.
Sami Itani edusti Suomea viikonloppuna käydyssä ottelijoiden kolmimaaottelussa Ruotsia ja Viroa vastaan Ruotsin Täbyssä. Itanin ottelu koki kolauksen 110 metrin aidoissa, jonka JKU:n mies joutui keskeyttämään. Maaottelu päättyi Suomen voittoon, henkilökohtaisen kisan voitti Mikko Halvari EM-rajan ylittävin pistein 7736.
Moukarimies Arno Laitinen heitti eilen tiistaina tuloksen 68.77 Eskilstunan kansainvälisissä kilpailuissa Ruotsissa. Kisan voitti David Söderberg EM-rajan ylittäneellä tuloksella 74.93. Laitinen oli kisan viides.
kirjoittanut 31.5.2010 9.59 Toimisto
Jyväskylän Kenttäurheilijat sijoittui kuudenneksi seurajoukkueiden Euroopan cupin B-liigassa Bernissä. Voiton kisassa vei niukasti AK Spartak Dubnica nad Vahom Slovakiasta 92 pisteellä. Tanskalainen Sparta jäi toiseksi vain puolen pisteen erolla. JKU kokosi yhteensä 54 pistettä.
Ainoan lajivoiton jyväskyläläisille toi Arno Laitinen moukarissa uudella ennätyksellään 69.43. Toiselle sijalle omissa lajeissaan ylsivät Rasmus Maukonen keihäässä ennätyksellään 60.93, Juuso Sillanpää kiekossa 51.53, sekä Soinin Sisun lainamies Samuli Järvelä seipäässä tulokselle 480.
Ennätyksiinsä ylsivät myös Jaakko Nieminen 800 metrillä sekä 3000 m esteissä, Petteri Monni 400 m aidoissa, Taneli Monni 110 m aidoissa ja Antti Mero jr. kolmiloikassa. Mero hyppäsi myös pituudessa ennätystään paremmin 695, mutta myötätuulta oli liikaa, 2,3 metriä sekunnissa.
Tulokset
kirjoittanut 27.5.2010 11.23 markku.koistinen
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden miesten yleisurheilujoukkue edustaa Suomea seurajoukkueiden Euroopan Cup:in B-liigassa tulevana viikonloppuna. JKU ansaitsi paikkansa sijoittumalla viime vuoden Cupissa Slovakiassa sijalle 7. Tämän vuotinen B-liigan kilpailu käydään Sveitsin Bernissä sunnuntaina 29.5. JKU:n ensisijaisena tavoitteena on säilyttää paikkansa liigassa ja lisäksi kohentaa viimevuotista sijoitustaan. Seura pitää vahvuutenaan tasaisen kovaa joukkuetta, vaikka Euroopan taso seurajoukkueissakin on kova ja lajivoitot tulevat olemaan tiukassa.
JKU:n joukkue: Mikko Mensala (100m), Juho Kaihlajärvi (200m), Janne Kämä (400m), Jaakko Nieminen (800m, 3000m ej.), Anssi Puttonen (1500m), Tommi Liikanen (3000m), Miika Takala (5000m), Taneli Monni (110m aj.), Petteri Monni (400m aj.), Antti Mero jr. (pituus / 3-loikka), Samuli Järvelä (seiväs), Panu Saramäki (korkeus), Arno Laitinen (moukari), Ville Jääskeläinen (kuula), Rasmus Maukonen (keihäs), Juuso Sillanpää (kiekko).
kirjoittanut 26.5.2010 11.13 Toimisto
Kunniakierros palaa JKU:n ohjelmaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Kunniakierros järjestetään maanantaina 7. kesäkuuta Mattilanniemessä. Tapahtuma-aika on klo 17.00–17.30. Reitti lähtee Mattilanniemestä Alban rannasta, kulkee Ylistön sillan kautta rantaraitille ja jatkuu Korkeakoskenlahden kautta takaisin Mattilanniemeen. Reitille tulee mittaa n. 1,5 kilometriä.
Yksityishenkilöt voivat osallistua Kunniakierros-keräykseen joko osallistujana tai tukijana.
Osallistuja kerää tukijoita, jotka sitoutuvat maksamaan sovitun summan Kunniakierrokseen osallistumisesta.
Jos et itse halua lähteä liikkumaan tapahtumaan, voit olla tukija. Täytä osallistujan keräyslistaan yhteystietosi ja lahjoittamasi tukisumma (min 8 €). Saat postitse laskun sovitusta summasta Kunniakierros-tapahtuman jälkeen.
Yrityksille luonteva tapa olla mukana on usein ollut tukijan rooli.
Lisätietoja ja keräyslomakkeita saat Alpo Pirttiseltä, puh. 045-6566265, e-mail alpo.pirttinen[at]gmail.com. Lomakkeita saa myös JKU:n toimistolta.
www.kunniakierros.fi