Tietokilpailut
Pe 29.4.2011 JKU:n toimitsijatietokilpailu
Yleisurheilun käytännön sääntökysymykset
1. Käynnissä on maastojuoksun SM-kilpailujen miesten lyhyempi matka. Juoksu on edennyt loppusuoralle ja kilpailua johtava juoksija on selvässä (ylivoimaisessa) johdossa. Noin 30 metriä ennen maalia, toimitsija kävelee vahingossa johtavan juoksijan eteen ja juoksija kaatuu. Tapahtumasta seuraa se, että kilpailussa toisena ollut juoksija ehtii maaliin ensimmäisenä ja kilpailua johtanut juoksija jää neljänneksi. Kilpailujen johtaja ja tuomarineuvosto ryhtyy puimaan asiaa ja he päätyvät seuraavaan oikeaan ratkaisuun:
a) Kilpailussa jaetaan kaksi kultamitalia
b) Kilpailussa jaetaan kaksi pronssimitalia
c) Toimitsijan törmäily ei aiheuta toimenpiteitä
d) Kilpailu uusitaan seuraavana viikonloppuna
2. Kalevan kisojen naisten kuulantyöntöön on ilmoittautunut ja varmistanut osallistumisen kuusitoista (16) naistyöntäjää. Karsinta joudutaan järjestämään ja se pidetään perjantaina. Finaali järjestetään lauantaina iltapäivällä. Karsinta on perjantaina edennyt jo kolmannen kierroksen alkuun, kun eräs kilpailijoista huomaa, että kilpailukuulatelineessä on neljän (4) kilon kuulien joukkoon joutunut kolmen (3) kilon kuula. Lajin johtaja ei tiedä kuka naisista on työntänyt kolmen kilon kuulalla. Lisäksi osa työntäjistä on jo poistunut kilpailupaikalta ylitettyään karsintarajan jo ensimmäisellä tai toisella kierroksella. Kaikkiin kilpailupaikalta poistuneisiin naisiin ei saada yhteyttä kenttäkuulutuksella ja puhelimella. Kilpailujen johtaja ja tuomarineuvosto ryhtyy puimaan asiaa ja he päätyvät seuraavaan oikeaan ratkaisuun:
a) Karsinta pidetään finaalin paikalla ja finaali siirretään sunnuntaille
b) Kaikki 16 työntäjää pääsevät finaaliin
c) Kilpailu siirretään seuraavan Eliittikilpailujen yhteyteen
d) Kilpailu siirretään Suomi-Ruotsi-maaottelun karsinta- ja katsastuskilpailun yhteyteen elokuun lopulle
3. Kalevan kisoissa ovat naisten seiväshypyn karsinta ja miesten seiväshypyn finaali samana päivänä peräkkäin. Naisten karsintakilpailu on venynyt pitkäksi ja miesten finaali painaa jo päälle, hyppypaikkoja edullisissa tuuliolosuhteissa on käytössä vain yksi. Karsintaraja on 390 ja sen on ylittänyt sopivasti seitsemän (7) kilpailijaa, mutta kilpailun ehdoton ennakkosuosikki, Suomen ennätyksen haltija, Minna Nikkanen ei ole vielä aloittanut kilpailua. Korostan vielä, että aikataulu on venynyt ja miesten finaalikilpailu, joka tulee mm suoraan televisiolähetykseen, painaa jo päälle. Teet lajinjohtajana seuraavan oikean ratkaisun:
a) Kelpuutat loppukilpailuun kahdeksan (8) hyppääjää, seitsemän (7) karsintarajan ylittäjää ja Minna Nikkasen
b) Kelpuutat loppukilpailuun yhdeksän (9) hyppääjää, seitsemän (7) karsintarajan ylittänyttä, parhaan ei karsintarajan ylittäneen ja Minna Nikkasen
c) Esität kilpailujen johtajalle ja tuomarineuvostolle, että seiväsfinaaliin otetaan poikkeuksellisesti kaksitoista (12) hyppääjää, joiden joukossa on Minna Nikkanen
d) Jatkat kilpailua normaalisti, kunnes Minna Nikkanen on ylittänyt aloituskorkeutensa tai pudottanut kolmesti.
Keskisuomalaisia yleisurheilukysymyksiä
4. Jyväskylässä Kalevan kisat on järjestetty:
a) Kolmesti (1974, 1992 ja 2006)
b) Neljästi (1965, 1974, 1992 ja 2006)
c) Neljästi (1966, 1974, 1991 ja 2006)
d) Viidesti (1957, 1965, 1974, 1992 ja 2006)
5. Harjun kentällä eli Harjun Stadionilla on tätä nykyä kahdeksan (8) kiertävää juoksurataa. Minkälainen tilanne oli vuoden 1974 Kalevan kisoissa?
a) kuusi (6) kiertävää rataa
b) kahdeksan (8) rataa etusuoralla ja kuusi (6) kiertävää rataa
c) kahdeksan (8) rataa etusuoralla ja seitsemän (7) kiertävää rataa
d) kahdeksan (8) kiertävää rataa
6. Kenellä keskisuomalaisella on hallussaan ME juuri nyt? Henkilön nimi
Suomalaisia yleisurheilukysymyksiä
7. Yhdistä seuraavat poliitikot, urheilijat ja julkimot yleisurheilulajeihin muodostamalla numero- ja kirjainyhdistelmiä, esimerkiksi 1A.
1 Ilkka Kanerva
2 Kalevi Kivistö
3 Panu Laturi
4 Riikka Manner
5 Juha Mieto
6 Sauli Niinistö
7 Matti Nykänen
8 Kalevi Olin
9 Pertti ”Veltto” Virtanen
A Seiväshyppy
B Moukarinheitto
C Kuulantyöntö
D Keihäänheitto
E Korkeushyppy
F 100 m – 400 m
G 1500 m
8. Moni asia on makuasia, mutta kuka edellä mainituista miehistä (ei Riikka Manner) on saavuttanut kovimman yleisurheilutuloksen? Henkilön nimi
9. Pentti Nikula hyppäsi seiväshypyn ME:n 494 Kauhavalla 22.6.1962. Nikula hyppäsi jo 15.6.1962 Helsingissä 494, mutta hyppy hylättiin. Mikä oli hylkäyksen syy?
a) Seiväs kaatui miehen perässä purukasaan ja silloisten sääntöjen mukaan se oli hylätty hyppy
b) Rima oli kiinnitetty kannattimiinsa pihkalla, koska tuuli oli voimakas. Pihkaa oli käytetty liikaa
c) Nikulan käyttämää uutta lasikuituseivästä (tyyppi ja merkki) ei IAAF ollut vielä hyväksynyt viralliseksi välineeksi. Hyväksyntä tuli vasta seuraavalla viikolla
d) Seiväsmonttu oli vain maahan kaivettu monttu
Kysymyksiä maailman yleisurheilukentiltä
10. Yhdysvaltalainen pikajuoksija Charles Paddock (s. 11.8.1900 Gainesville ja k. 1943) juoksi ihmeellisen juoksun Pasadenassa 18.6.1921. Hän juoksi 100 metrillä ajan 10,2 eli uuden ME:n, mutta tulosta ei hyväksytty uudeksi ME:ksi. Miksi?
a) Juostu matka oli 58 senttimetriä liian pitkä eli 100,58 metriä
b) Juoksussa oli tuomariston mielestä liikaa vastatuulta, josta hengitysvaikeuksista kärsinyt Paddock hyötyi liikaa. Toisin sanoen hän sai liikaa happea
c) Juoksu tapahtui liiaksi alamäkeen
d) Juoksuradan päällyste oli liian nopea ja vastasi ominaisuuksiltaan nykyisiä kestopäällysteitä
11. Suomalainen yleisurheilija on päässyt ruotsalaiseen postimerkkiin kerran ja ruotsalainen yleisurheilija on päässyt suomalaiseen postimerkkiin kerran. Keitä ovat nämä urheilijat?
a) Seppo Räty ja Patrik Sjöberg
b) Lasse Viren ja Anders Gärderud
c) Paavo Nurmi ja Ricky Bruch
d) Antti Kalliomäki ja Kjell Isaksson
12. Kenellä suomalaisella naisella ja miehellä on hallussaan juuri nyt halli-ME? Henkilöiden nimet
Pe 3.12.2010 Toimitsijaillan pähkinät
Kysymyksiin on vain yksi oikea vastaus.
1. Mistä yksilölajista JKU:lla on eniten suomenmestaruuksia?
1. Maraton (42195m)
x. Kolmiloikka
2. Keihäänheitto
2. Montako eri sääntöpykälää on yleisurheilun kansainvälisissä säännöissä?
1. 232
x. 263
2. 294
3. Paljonko on juostavaa matkaa maaliin naisten pika-aitojen viimeiseltä aidalta?
1. 10,5 m
x. 13 m
2. 14,02 m
4. Finlandia Marathon juostiin Jyväskylässä ensimmäisen kerran vuonna x?
1. 1974
x. 1978
2. 2007
5. Mikä on pisin ratamatka jolla noteerataan ME (maailmanennätys)?
1. 25000 m
x. 30000 m
2. 50000 m
6. Montako suomalaista on ylittänyt seiväshypyssä viisi metriä?
1. 102
x. 120
2. 139
7. Mikä sarja on oikein (kyseessä on Harjun kenttäennätyksiä)?
1. 804-227-560
x. 805-228-560
2. 807-229-565
8. Minä vuonna JKU ensi kerran keräsi yli sata SM-pistettä?
1. 1973
x. 1982
2. 1998
9. Montako kertaa Osku Torro on ylittänyt korkeushyppykilpailuissa 230 tai enemmän?
1. 0
x. 1
2. 2
10. Kellä onkaan tunninjuoksun Kesyn ennätys 20092 m?
1. Martti Vainio
x. Seppo Nikkari
2. Risto Ulmala
11. Mikä on JKU:n paras sijoitus Jukolan Viestissä?(J-kysymys:Minä vuonna JKU:n joukkue johti viestiä viidennen osuuden jälkeen?)
1. 11
x. 21
2. 39
12. Montako pistettä JKU on saavuttanut naisten koripallon mestaruussarjassa?
1. 0
x. 4
2. 12
13. Montako kertaa seuran urheilija on pokannut mitalin Kalevan kisoista (+ ottelut/maraton)?
1. 66
x. 77
2. 82
14. Tänä vuonna seuran naisurheilijoista kaksi uuttaa saavutti väh. A-luokan. Monta heitä kaikkiaan on? (Miehiä on yhteensä 113).
1. 43
x. 53
2. 73
15. Montako Kesyläistä on saavuttanut miesten pituushypyssä vähintään seitsemän metrin tuloksen?
1. 11
x. 22
2. 32
16. Kuka JKU:n urheilija viettää syntymäpäiväänsä 5.12. (sunnuntaina)?
1. Arto Kangas
x. Minna Laukka
2. Arno Laitinen
17. Missä yksilölajissa on Harjun kentällä tehty yleisen sarjan suomenennätys, joka on tällä hetkellä voimassa?
1. Tunninjuoksu
x. 30000 m
2. Maili
18. Kuinka monta SM-mitalia JKU:n urheilijat saavuttivat tänä vuonna (PT14 – MN)?
1. 15
x. 34
2. 49
Toimitsijatilaisuuden pähkinät keväällä 2010
1. Paljonko kahdeksan radan radalla on leveyttä (8 kertaa x cm =)?
2. Mikä on reaktioaika jolla jo hylätään pikajuoksun lähdössä?
3. Kuulakehän halkaisija (+/- 5 mm)?
4. 20000 metrin ratajuoksun ajanottotarkkuus tuloksissa (0,001- 0,01- 0,1- 1,0 sekuntia)?
5. Vesihaudan leveys?
6. Seiväsriman pituus (+/- 2cm)?
7. Paljonko tulee aidan korkeudelle eroa, jos juostaan miesten pika-aitaa tai M80 sarjan aitaa?
8. Painonheitto painon paino on miesten sarjassa?
9. 1000 pisteen rajatulos naisten 7-ottelun 800 metrin juoksussa?
10. Montako sekuntia mitataan tuulta 200 metrin aitajuoksussa (5 -10 – 13 sekuntia)?
11. Kuinka monta esteen ylitystä tulee 3000 metrin estejuoksussa?
12. Mikä on seiväskuopan pituus (sisäpintaa pitkin) reunalta pohjalle?
13. Montako juoksijaa tulisi vähintään 800 metrin juoksussa, jotta juostaan toiset alkuerät ulkoradalla?
14. Mikä on sektorin leveys 50m:n kohdalla kiekon/moukarinheitossa (kehän keskipisteestä mitattuna)?
15. Montako metriä alempana voi maratonin maali sijaita, jotta tulokset ovat ennätyskelpoiset?
16. Viestikapulan minimi paino on?
17. Miesten moukarin maksimi pituus on?
18. Maksimi korkeus heittokehän kehäreunukselle on?
19. Minkä metrimäärän kohdalla (lähdöstä) sijaitsee 400 metrin aitojen viides aita?
20. Minkä painoista kiekkoa heittävät T14-15 -sarjalaiset?

















