”Ja niin Talvijuoksut Joutui Jo Taas Kuokkalaan…”

Näin talviselta näytti Talvijuoksusarjassa 12.12.2015.

Näin talviselta näytti Talvijuoksusarjassa 12.12.2015

Keski-Suomen Talvijuoksusarjan 2. osakilpailu juostiin joulukuun 12. päivä. Vuoden takaiset nietokset olivat muisto vain, kun vuodenaikaan nähden varsin lämpimät kelit näyttävät jatkuvan. Olosuhteet olivat marraskuun osakilpailun tapaan jälleen erinomaiset: lämpötila plussan puolella (+2°C) ja ilma lähes tuuleton (1 m/s etelä). Tällä kertaa kisaan starttasi 68 juoksijaa. Päivän tulokset olivat kauttaaltaan kelpoluokkaa ja ennätyksiäkin syntyi.

10 kilometrillä Nieminen ja Niemistö jälleen parhaat

Miehissä JKU:n Jaakko Nieminen kellotti päivän nopeimman ajan 31.54 (5 km 15.55), mikä on 10 sekuntia paremmin kuin marraskuussa. Seuratoveri Miika Takala oli edelleen oivassa vedossa saapuen maaliin vajaa minuutti Niemisen perässä (32.53). Kolmannen sijan vei myös JKU:ta edustava Matti Kärkkäinen, joka juoksi ajan 34.50.

Naisten sarjan ykkönen oli Katri Niemistö ajallaan 38.07. Hirmuliekeissä ollut JKU:n juoksijatar rikkoi vanhan reittiennätyksen lähes minuutilla! Seuraavista sijoista käytiin tasainen kamppailu JKU:n Pauliina Oksasen ja Mari Hyypän välillä. Oksanen vei lopulta pidemmän korren ajallaan 40.39, seitsemän sekuntia Hyypän edellä.

Naisten vitosella nähtiin myös ennätysvauhtia

Naisten vitosella paras oli JKU:n nuori Lotta Mäkinen, joka Niemistön tapaan oli hirmulyönnissä. 14-vuotias tulevaisuudenlupaus pyyhälsi Kuokkalan kierroksen ensimmäisenä naisena alle 19 minuutin. Reittiennätys kirjataan nyt numeroin 18.38. Seuraavista sijoista käytiin mielenkiintoinen kamppailu eri ikäpolvien välillä, kun JKU:n aikuisurheilija Katja Sorri ylitti maalilinjan ajassa 19.34 ja vasta 12 vuotta täyttänyt saman seuran juniori Venla Saari ajassa 19.43.

Miesten vitosen paras oli JKU:n tähtimaileri parin vuoden takaa, Jouni Haatainen, joka kellotti ajan 17.45. Seuraavat sijat menivät seurakaveri Samu Nergille (18.17) ja Hippoksen Maratonkerhon Juha Mustoselle (19.50).

Keski-Suomen Talvijuoksusarjan järjestäjä Jyväskylän Kenttäurheilijat kiittää kaikkia osallistujia kuluneesta vuodesta. Toivotamme kaikille Hyvää Joulua ja kepeitä jalkoja Uudelle Vuodelle 2016! Jatketaan kinkun sulattelun merkeissä 9. tammikuuta!

TULOKSET
VALOKUVIA (© Hippoksen Maratonkerho)