1. Ystävyyskaupunkiottelu Harjulla

    Pohjoismaisten ystävyyskaupunkien yleisurheiluottelu kilpaillaan perjantaina ja lauantaina Harjun stadionilla. Kisassa on mukana joukkueet Jyväskylästä, Tanskan Esbjergistä, Ruotsin Eskilstunasta ja Norjan Stavangerista. Kilpailu käydään 16-vuotiaiden sarjassa ja lajeina nähdään 100m, 400m, 800m, 300m aidat, 1500m tytöillä, 2000m pojilla, pituus, korkeus, kuula ja kiekko. Kilpailun päättää sekajoukkuein juostava 1000 metrin ruotsalaisviesti. Kisat alkavat perjantaina klo 16:50 ja lauantaina klo 11:00.

    Lisätietoa löytyy täältä.

    Tilanne ottelussa ensimmäisen päivän jälkeen on tiukka. Eskilstuna johtaa 30 pisteellä, Jyväskylä ja Esbjerg ovat toisena 28 pisteellä ja Stavanger neljäntenä 23 pisteellä. Ensimmäisen päivän tulokset löytyvät täältä.

    Kilpailu päättyi lopulta Eskilstunan voittoon. Lauantain tulokset.

  2. JYVÄSKYLÄ GAMES KERÄÄ MAAJOUKKUEURHEILIJOITA

    Keskiviikkona Jyväskylän Harjulla kilpailtava Jyväskylä Games kerää runsaan osanottajajoukon lisäksi ison joukon Suomen kärkipään urheilijoita. Kaikki lajit mukaan laskien ilmoittautuneita on kaikkiaan noin 260. Ylimääräisenä lajina juostavassa 4 x 100m viestissä nuorten maajoukkueet (N22 ja M19) yrittävät rikkoa arvokisarajoja. Myös naisten maajoukkue juoksee pikaviestin ja urheilijat osallistuvat myös henkilökohtaiselle 100 metrille. Kovimpina niminä naisten tilastokärki Jenna Jokela ja nousevat nuoret kyvyt Ville Myllymäki ja Eetu Rantala. Jo hieman vanhempia maajoukkuemiehiä edustavat Visa Hongisto ja Hannu Ali-Huokuna. Ja kun ratakierrokselle on tulossa 800m Suomen mestari Mikko Lahtio ja Etelä-Afrikan 46 sekunnin miehet Shaun De Jager ja Sibisiso Sishi, on pikajuoksuissa runsaasti kovatasoista nähtävää. Miesten korkeuteen on tulossa mukaan useita kahden metrin ylittäjiä, mm. 224 hypäännyt Tampereen Jussi Viita. Seiväshypyssä nähdään maajoukkuetasoisista miehistä Vesa Rantanen, Mikael Westö, Olli Rannikko ja Jarno Kivioja. Naisten 3-loikassa ovat mukana mm. Karhulan Sohvi Seppälä ja tänä kesänä 19-vuotiaiden SE:n 13.64 hypännyt Orimattilan Kristiina Mäkelä. KIlpailut alkavat klo 17 nuorten lajeilla ja yleisen sarjan kilpailut pääsevät käyntiin klo 18. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden järjestämiin kilpailuihin on vapaa pääsy.

  3. Matkaraportti Porin SM-viesteistä

    Olipa hieno Porin matka. Onnittelut vielä kerran kaikille. Saatiin yhteensä 13 mitalia – 8 kultaa, 3 hopeaa, kaksi pronssia ja kaksi 4. sijaa. Tehtiin lisäksi neljä SE:tä. N40 ruotsalaisviestin SE on nyt 2.37.56. Kensun entinen ennätys kaatui yli 5 sekunnilla. N50 naiset olivat vieläkin kovempia. Ruotsalaisviestissä tuli SE 2.49,82. Eli JKU:n oma, viime vuonna Helsingissä juostu ennätys parani reilut 7 sekuntia. Eikä siinä vielä kaikki, 3 x 400 m:llä naiset karauttivat ajan 3.35,53. KU 58 minissä ollut ennätys parani nyt yli 10 sekuntia. Kenties sittenkin suurin yllätys oli se, että N55 Ladyt voitti ruotsalaisviestin SE ajalla 3.15,48 ja murskasivat Kuopion Vipinän ennätyksen 5,1 sekunnilla.

    Koko päivä saaatiin kokea toinen toistaan suurempia onnistumisen hetkiä. 4 x 100 metrin viesteissä naiset hoitelivat tyylikkäästi oman osuutensa. Ensimmäisen kerran meni kylmiä väreitä niskassa kun miehet lähtivät matkaan: Markus Linna aloitti voimalla ja antoi kapulan ensimmäisenä Jukka Monoselle. Jukan takasuoran hirmu veto antoi vauhtia mestaruushaaveille. Menneitten vuosien mestarijuoksija Kimmo Saaristo ihmetteli varmaan, että kuka on tuo juoksija joka jättää jopa minua, no meijän Jukkahan se. Pertti Nieminen sai kaarteessa kapulan ja juoksi kuin sutta pakoon. Pieni epäilyksen häivähdys kävi mielessä kun Juha Paukamainen sai kapulan ja HKV oli metrin kaksi edellä. Onneksi huoli oli aiheeton. Heti kun Juha sai vauhdin pääälle ei auttanut naapurin rimpuilu. Juha antoi askeleen lentää ja JKU otti SM-kultaa. Eikä riemulla ollut rajoja.

    Tästä tunnelma vain kohosi. N40 naiset olivat täysin ylivoimaisia. Kolme kultaa ja yksi SE. Tämän joukkueen mukana koettiin ja nähtiin oikea tuhkimotarina. Suoraan urheilukoulun 1. luokalta mukaan tullut Outi Salmelainen lähti pelottomasti meidän ykkösjoukkueen mukaan ja tuloksena huikea mitalisaalis 3 kultaa ja yksi SE. Oikeastaan ei sitä paljon paremmin voi juosta ja kilpailu-uraa aloittaa. Mestaruuden ja SE:n ratkettua muuten niin hiljainen Outi innostui jopa tuulettamaan ja tekemään aaltoja – yksinään??? Riemun hetkiä oli paljon, mutta… kenties päivän kovin mylläkkä maalialueella oli silloin kun N50 ja N55 ruotsalaisviesti tuli maaliin. Ensin heittäytyi maaliin Silja Salmijärvi suomenmestarina ja SE-ajalla. Muutaman metrin päässä taisteli Anneli Mörä-Leino, joka toi kapulan mestarina maaliin ja … taas kaatui entinen suomenennätys. Eipä voinut valmentaja muutamaan hetkeen puhua mitään. Oli tyynnytettävä liikutusta ja ilon kyyneleitä ja sitten vasta joukkueen luo… Oli se upea hetki.

    Kuten huomasitte ei minulla ollut JKU:n asusteita päällä ja siksi sain olla katsomossa “muukalaisena” ja kuunnella puolueettomia puheita ja mielenilmaisuja. Katsomosta kuultua: “Viekö ne JKU:laiset kaikki”. “Jyväskylä voittaa, mutta kyllä me toiseksi voidaan päästä”. ” Kuka tuo on, sehän on ihan eri sarjasta” – silloin kun Annika Savolainen meni heittämällä ohi takasuoran lopussa. ” Voittaako ne tämänkin” – JKU:n miesten 4 x 100 kun Juha Paukamainen tuli ohi loppusuoralla. ” Eihän niille kukaan pikamatkoilla mahda” – silloin kun Silja ja Anneli tulivat peräkkäin maaliin ruotsalaisviestissä ja tuli mestaruus ja SE-aika kummallekin joukkueelle. Joku kuitenkin tunnisti minut sitten kun neljä Suomen ennätystä oli saavutettu. “Taitaa olla hienoa toimia JKU:n valmentajana?”

    - “JOO” Semmoiset oli Porin SM-viestit

    Tv Alpo Valmentaja (tyytyväinen ja iloinen)

  4. Torro 224 Oslossa

    Osku Torro hyppäsi kauden kotimaisen kärkituloksen korkeudessa Timanttiliigan osakilpailussa Oslossa. Torro sijoittui kisassa viidenneksi tuloksella 224, joka ylittyi ensimmäisellä yrityksellä. Sateen kiusaaman kisan voitti Kyproksen Kyriakos Ioannou tuloksella 228.

  5. Torro hyppää Timanttiliigassa

    Osku Torro hyppää tänään Timanttiliigan Oslon osakilpailussa. Miesten korkeudessa on mukana tasokas ryhmä, mm. hallitseva maailmanmestari Jaroslav Rybakov, vuoden 2008 olympiavoittaja Andrei Silnov sekä tämän vuoden EM-hallimestari Ivan Ukhov. Suomalaisista on mukana kisaamassa myös Minna Nikkanen naisten seipäässä sekä Tero Pitkämäki ja Ari Mannio miesten keihäässä.

    Eilen kisatuissa Salpausselän Suvi-illan kisoissa Lahdessa JKU:n Henri Manninen juoksi 1500 metrillä ajan 3.50,29, joka jää vain 15 sadasosaa Mannisen ennätyksestä. Mikko Mensala juoksi 100 metrin alkuerissä ajan 11,08 ja loppukilpailussa 11,12.

  6. Seurakisat alkavat 20.6. Harjun stadionilla

    JKU:n järjestämät seurakisat alkavat maanantaina 20.6. Ensimmäisen kerran yhteydessä järjestämme yhdessä Suomen Urheiluliiton kanssa HopLop-tapahtuman, joka on osa viidellä paikkakunnalla kiertävää HopLop-kiertuetta. Illassa yhdistyvät liikunnan ilo ja leikin riemu HopLopin peuhumaailman ja eri yleisurheilulajien kokeilun kautta. Peuhumaailma aukeaa urheilukerhon ja -koulun normaaliin alkamisaikaan klo 17.00 ja kilpailut alkavat klo 18.00. HopLop-tapahtuma siis korvaa urheilukerhon ja -koulun normaalit harjoitukset tällä kerralla.

    Osallistujille on jaossa maukasta Novelle Fruity Junior -juomaa. Lisätietoja JKU:n seurakisoista löytyy täältä.


  7. Suomalainen keihäskoulu Harjun stadionilla 12.6. klo 13.00 alkaen

    Suuri suomalainen keihäskoulu järjestetään Jyväskylässä Harjun stadionilla sunnuntaina 12.6. klo 13.00 alkaen. Paikalla on opastamassa ja kertomassa lajista yksi tai useampi mestarikolmikosta Pauli Nevala, Jorma Kinnunen ja Seppo Räty.

    Lisäinfoa keihäskoulusta löytyy täältä. Kaikki keihäänheitosta kiinnostuneet lapset ja nuoret ovat tervetulleita! Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, riittää kun tulette paikalle.

  8. Viikonlopun tulossatoa

    JKU:n urheilijat esiintyivät edukseen viikonloppuna ympäri Suomen. Emmi Mäkinen ja Sami Itani edustivat Suomea moniottelujen maaottelussa Viroa ja Ruotsia vastaan lauantaina ja sunnuntaina Seinäjoella. Mäkinen otteli ensimmäistä kertaa naisten sarjan 7-ottelun ja kokosi pisteet 4803. Sarja: 100 maj 14,60(+3,5), korkeus 164, kuula 9,56, 200 m 26,39, pituus 555, keihäs 36,14(oe), 800 m 2.41,79. Suomi voitti naisten ottelun pistein 16545. Miesten ottelussa Sami Itani oli hyvässä vauhdissa ja johti ottelua seitsemän lajin jälkeen. Kohtaloksi muodostui tällä kertaa seiväs, jossa mies jäi ilman tulosta. Itani juoksi uuden JKU:n seuraennätyksen 110 metrin aidoissa ajalla 14,75. Sarja: 100 m 11,13(+2,3), pituus 699(+5,4), kuula 13,96, korkeus 203, 400 m 51,32, 110 maj 14,75, kiekko 43,03, seiväs NH.

    Petteri Monni juoksi sunnuntaina voittoon Espoon tähtikisojen 400 metrillä ajalla 47,63. Aika on Monnin uusi ennätys ja samalla myös JKU:n uusi seuraennätys. Kisa oli myös katsastus Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen 1. liigaan, joka järjestetään 18.-19.6. Turkin Izmirissä. Monni on myös rikkonut tällä kaudella 400 metrin aitojen 22-vuotiaiden EM-rajan. Kyseisen ikäluokan EM-kilpailut käydään 14.-17.7. Ostravassa Tsekissä.

Sponsorit

Kiinteistövälitys Enberg Keski-Suomen Osuuspankki Jyväskylän ammattikorkeakoulu Toshiba — Toshiba Stores Keskimaa Freeroad Autokoulu Kampus Data Kariteam Jyväskylän kaupunki Viherlandia JKU - lääkintähuolto Tietoa lasten ravinnosta ja valmennuksesta Vendor

Kilpailut ja tapahtumat

WMA Indoor Championships, April 3-8 2010 Ohje ilmoittautumiseen (WMA Indoor Championships, April 3-8 2010) Jyväskylä Games Finlandia Marathon Hela Fiilis Nuorten Eliitti

Arkisto

Kategoriat