kirjoittanut 31.1.2011 13.35 Toimisto
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden veteraaniosasto oli jälleen iskussa, kun Tampereella miteltiin halli-Suomenmestaruuksista viikonloppuna. Tuomisina oli yhteensä 29 mitalia, joista 11 kultaista. Suurimpina mitalirohmuina kunnostautuivat N50-sarjan Annika Savolainen yhdeksällä ja N45-sarjan Kirsti Siekkinen seitsemällä mitalillaan. Yhteensä 11 JKU:laista pääsi mitalin makuun, ja ennätyksiäkin rikottiin laajalla rintamalla.
Kultaa ottivat Anne Kousa N35-sarjan 200 metrillä, Paula Mäkelä N40-sarjan 200 ja 400 metrillä, Kirsti Siekkinen N45-sarjan pituudessa, korkeudessa ja seipäässä, Annika Savolainen N50-sarjan 200 ja 400 metrillä sekä korkeudessa ja Jarmo Myllymäki M55-sarjan painonheitossa. Lisäksi JKU otti viestikultaa N30-45-sarjassa joukkueella Kirsti Siekkinen, Minna Pessa, Mari Kyrönlahti, Paula Mäkelä.
TULOKSET
kirjoittanut 29.1.2011 9.09 Toimisto
Osku Torro palkittiin Keski-Suomen vuoden 2010 urheilijana perjantai-iltana Keski-Suomen Liikunta ry:n vuotuisessa palkitsemis- ja juhlagaalaassa. Torro edusti viime vuonna Suomea sekä MM-halleissa Dohassa että EM-kilpailuissa Barcelonassa. Suomen mestaruudet mies voitti hallissa ja Kalevan kisoissa, voitto tuli myös Suomi-Ruotsi-maaottelussa. Torro hyppäsi hallissa myös uuden Suomen ennätyksen 232.
Samassa tilaisuudessa Suomen Veteraaniurheiluliitto palkitsi JKU:n järjestämän aikuisten yleisurheilukoulun. Palkinnon perusteluissa mainitaan: “JKU:n aikuisten yleisurheilukoulut ovat avanneet yleisurheilukentät uudella tavalla kaikenikäisten liikkujien käyttöön.”
JKU onnittelee palkittuja.
kirjoittanut 27.1.2011 12.27 Toimisto
JKU:n pomppuihme Osku Torro ylitti 224 ja sijoittui toiseksi Kölnissä järjestetyissä hallikisoissa eilisiltana. Voiton vei viime viikon Wuppertalin kisan tapaan britti Tom Parsons tuloksella 228. “Kölnissä tuli “työtapaturma” koska jäin taas kakkoseksi”, harmitteli Torro. “Tekniikka petti tehoja nostaessa, mutta kaikki meni ekalla yli todella ilmavasti, summasi Torro kilpailun kulun.
kirjoittanut 12.07 Toimisto
Hipposhallissa nähdään perjantaina maan eturivin yleisurheilijoita. Avoimet Keski-Suomen hallit osa I kokoaa yhteen n. 250 yleisurheilijaa ympäri Suomen. Kovimmaksi yksittäiseksi lajiksi noussee naisten 200 metriä, johon on ilmoittautunut mukaan viime kesän Kalevan Kisojen kultamitalisti Kuortaneen Kunnon Anna Hämäläinen sekä hopeaa ottanut Pellon Ponnen Sari Keskitalo. Kalevan Kisojen naisten 200 metrin finalisteista mukana on yhteensä neljä naista, kun sekä Kuopion NMKY:n Maria Räsänen että JKU:n Minna Laukka ovat myös ilmoittautuneet kisaan.
Miesten 60 ja 200 metrille on ilmoittautunut Jyväskylän oma poika, viime kesän 400 metrin aitojen Suomen mestari Petteri Monni. 200 metrillä Monnia kirittää mm. toissakesäinen Kalevan Kisojen pronssimitalisti Vilppulan Veikkojen Santeri Tukia.
Kisat alkavat Hipposhallissa klo 17 ja kestävät n. klo 21:een.
AIKATAULU
ILMOITTAUTUNEET
kirjoittanut 24.1.2011 12.59 Toimisto
Osku Torro aloitti hallikautensa hienosti Saksassa Wuppertalin hyppykarnevaalissa. Torro ylitti sisäratojen EM-kilpailuiden tulosrajan, ja sijoittui miesten korkeushypyssä toiseksi tuloksella 224. Tom Parsons kukisti Torron vasta pitkässä uusinnassa. Torro ja Parsons ylittivät molemmat 224 tismalleen yhtä monin pudotuksin. Korkeudesta 227 molemmat pudottivat kolmesti, jolloin heidät määrättiin hyppäämään uudelleen korkeudesta 224 – minkä korkeuden kumpikin onnistui ylittämään. Tämän jälkeen molemmat pudottivat jälleen 227:stä. Vasta kolmas uusintahyppy korkeudesta 225 oli ratkaiseva Parsonsin eduksi.
Yhdysvalloissa Kennesaw Staten yliopistossa opiskeleva Jaakko Nieminen juoksi 8.1. yhä voimassa olevan kauden kotimaisen kärkiajan 3000 metrillä Clemsonissa. Nieminen paransi aiempaa halliennätystään yli 12 sekuntia. Nieminen voitti kilpailun ajalla 8.31,51.
kirjoittanut 21.1.2011 13.45 Toimisto
Yleisurheilujunnut valtaavat lauantaina Hipposhallin, kun Jyväskylän Kenttäurheilijoiden järjestämät Avoimet Keski-Suomen juniorihallit osa I starttaa kello 12. Mukaan on ilmoittautunut lähes 300 urheilijaa. Sarjoja on 9-15-vuotialle, mutta lisälajeina juostaan myös naisten ja miesten 60m ja 1000m juoksut. Naisten 60 metrille on ilmoittautunut tämän kauden hallitilastokärki ja viime kesän 100 metrin tilastoykkönen Nakkilan Vireen Jenna Jokela. Kovaa vastusta hänelle antavat mm. viime kesän 100 metrin tilastokolmonen Joensuun Katajan Noora Hämäläinen ja Kuopion NMKY:n Maria Räsänen. Juoksuun on ilmoittautunut mukaan myös paremmin seiväshyppääjänä tunnettu HKV:n Tiina Taavitsainen.
ILMOITTAUTUNEET
AIKATAULU
TULOKSET
kirjoittanut 17.1.2011 11.05 Toimisto
Tavoitteena maraton tai puolimaraton Finlandia Marathonilla syyskuussa 2011
Maratonkoulu sisältää:
- Kuntotestin Hipposhallissa
- Kuntotestin perusteella tehdyn harjoitusohjelman
- 21 yhteisharjoitusta
- 6 teorialuentoa
- Ilmaisen askelanalyysin Intersport Tourulassa
- Osanottomaksun Finlandia Marathonille puoleen hintaan
- Suunto-coachin sykemittariopastuksen
Hinta 250 euroa
Ilmoittautumiset perjantaihin 21.1. mennessä sähköpostilla osoitteeseen antti.leskinen[at]jku.fi.
Mukaan mahtuu 25 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Tiedustelut Antti Leskiseltä (040 – 832 4281).
INFOTILAISUUS maratonkoulun toiminnasta järjestetään keskiviikkona 26.1. klo 18.00 Hipposhallissa.
Vetäjinä toimivat JKU:n valmennuspäällikkö ANTTI LESKINEN, JUUSO RAINIO ja ELINA LINDGREN. Mukana toiminnassa on myös jalkaterapeutti TUOMAS INKILÄINEN.
kirjoittanut 10.1.2011 11.14 Toimisto
SVU:n vauhdittomien hyppyjen SM-kisoista 19 mitalia.
Tampereen Pirkkahallissa 8.1.2011 käydyistä vauhdittomien hyppyjen SM-kisoista seuran edustajat saivat yhteensä 19 mitalia: 7 kultaa 9 hopeaa ja 3 pronssia. JKU:n kovimmasta tuloksesta vastasi yllättäen M-45 sarjassa kilpaileva Pertti Nieminen. Hän ponnisti pituuskilvassa peräti 312 ja otti hopeaa. Tällä tuloksella mies olisi voittanut kaikki muut sarjat. Pahaksi onnekseen hän sai vastaansa koko kisojen parhaan urheilijan ja SE:n 325 hypänneen Euran Teijo Hietasen. Hopean lisäksi Niemisen otti 3-loikassa pronssia.
N-35 sarjassa kilpaileva Anette Mehtälä teki lupaavia tuloksia ja oli mm. korkeudessa toinen. Paula Mäkelä otti N-40 sarjassa kultaa pituudessa ja 3-loikassa hopeaa. Samassa sarjassa Mari Kyrönlahti otti hopeaa korkeudessa. Minna Pessa ja Kirsti Siekkinen eivät jättäneet sarjassa N-45 muille kirkkaimpia mitaleja vaan veivät jokaisessa lajissa kaksoisvoiton. Minna voitti pituuden ja 3-loikan ja Kirsti puolestaan hoiteli kullan kotiin korkeushypyssä. N-55 sarjassa Merja Pulkkinen ja Eeva Lauronen pitivät JKU:n edelleen mitalikannassa. Merja voitti korkeushypyn ja oli toinen pituudessa. Eeva nappasi myös kaksi mitalia: hopeaa 3-loikassa ja pronssia korkeudessa. Terhi Kokkonen voitti pituuden ja 3-loikan eli otti kaksi kultaa N-60 sarjassa. M-65 sarjan pituudessa Alpo Pirttinen ponnisti pronssia (Alpon 40 vuoden kuiva kausi SM-mitaleiden suhteen katkesi samalla).
Tulokset
kirjoittanut 8.1.2011 18.46 Toimisto
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 11-15-vuotiaiden joukkue sijoittui toiseksi perinteisessä seuraottelussa. Hipposhallissa käydyn kisan vei nimiinsä Tampereen Pyrintö 184 pisteellä. JKU jäi voittajista 14 pisteen päähän. Oulun Pyrintö oli kisan kolmas pistein 135.
Seuraottelu on perinteikäs JKU:n Oulun Pyrinnön ja Tampereen Pyrinnön välinen kilpailu, joka järjestettiin nyt 17:nnen kerran. Kisaa on kahtena viime vuonna hallinnut Tampereen Pyrintö. Tänä vuonna JKU sijoittui toisen kerran peräkkäin hopealle, ja puolitti piste-eron tamperelaisiin viime vuoteen nähden.
TULOKSET
kirjoittanut 7.1.2011 12.35 Antti
Urheilukerhon ja -koulun kevätkauden alku lähestyy. Tänään on viimeinen päivä, jolloin ilmoittautumisen voi vielä tehdä sivuiltamme löytyvän ilmoittautumislomakkeen kautta. Muistutuksena vielä kaikille, että maanantaina harjoitelevien urheilukouluryhmien ensimmäiset harjoitukset ovat maanantaina 10.1., mutta kaikkien torstaisin harjoittelevien ryhmien (urheilukerho, torstain urheilukoulu ja heittokoulu) ensimmäiset harjoitukset ovat vasta torstaina 20.1. Juoksukoulun ensimmäiset harjoitukset ovat keskiviikkona 19.1. Kevään harjoituskalenteri löytyy tästä.